Cockerspanieli on vanha englantilainen spanielirotu. Se on metsästyskoirarotu, jota pääasiassa käytetään karkottamaan lintuja ja kaniineja. Cockerspanielia voidaan käyttää myös noutavana koirana. Se on pieni koira, jolla on paljon itseluottamusta aina ison rusakon tai fasaanikukon kantamiseen (tai ainakin yrittämiseen). Rotu on jakautunut näyttelylinjoihin ja käyttölinjaan.
Käyttölinjaisia cockereita kasvatetaan nk "sisäisen rotumääritelmän" mukaan. Se tarkoittaa sitä, että niissä on keskitytty siihen, miten saadaan hyviä työskentelijöitä hyvällä riistavietillä. Niillä tulee olla suuri miellyttämisenhalu ja paljon vauhtia. Niiden tulee olla nopeasti oppivia ja pelottomia. Lisäksi niiden tulee olla hyviä noutajia.
Working cockerin ulkomuoto verrattuna näyttelylinjaiseen on nopeampi ja urheilullisempi. Niillä on vähemmän turkkia. Korvat ovat yleensä korkeammalle kiinnittyneet ja pää on leveämpi ja litteämpi. Kuono on usein ohuempi. Mutta kuitenkin niissä on jotain, mikä on niin tutun cockerimaista.
Nämä koirat iloisia, älykkäitä ja hyvin miellyttämisenhaluisia. Mutta kyllä ne voivat olla hyvinkin individualisteja ja itsenäisiä. Rodun spesialistit kutsuvat niitä "pirullisiksi cockereiksi" suurella kunnioituksella rotua kohtaan.
"Ulla Ruistola"